 |
 |
 |
1.1.1996 - 22.11.1997 |
| Eversti Tarvainen siirtyi tykistön tarkastajaksi Tykistöprikaatin komentajan tehtävästä. Hän oli toiminut muun muassa opetusupseerina Tykistökoulussa, Pääesikunnan kenttätykistötoimistossa, Tasavallan Presidentin adjutanttina sekä useaan kertaan rauhanturva- ja kansainvälisissä tehtävissä.
Eversti Tarvainen aloitti aktiivisen Viron tykistön avustamisen nimeämällä everstiluutnantti Jouko Kivimäen Viro-projektiin. Työ johti virolaisten tykkimiesten koulutuksen aloittamiseen Suomessa sekä patteriston kaluston luovuttamiseen perustettavalle Viron tykistölle. Seurauksena oli myöskin varomääräysten ja ohjesääntöjen sekä oppaiden kääntäminen viroksi.
Eversti Tarvainen käynnisti tiedustelulennokkihankkeen uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen toimien itse hankepäällikkönä. Hänen aikanaan määritettiin käyttäjän vaatimukset ja tehtiin järjestelmien alustava karsinta kenttäkokeilla kesäoloissa.
Eversti Tarvainen keskittyi myös Rovajärven ampuma-alueen kehittämiseen ja alueen rakennuskannan säilyttämiseen. Tykistö oli aina vuoteen 1986 saakka vastannut alueen kehittämisestä ja kunnossapidosta. Kun alueesta tuli puolustusvoimien pääharjoitusalue, vastuu siirtyi aluevastuussa olevalle esikunnalle. Erityisesti rakennusten kunto heikkeni nopeasti. Rovajärven alueen rakennusten katot uusittiin pääosin Tarvaisen aikana.
Eversti Tarvainen siirtyi syksyllä 1997 YK:n apulaispääsihteeriksi ja tarkkailijaorganisaation komentajaksi Irakiin ja Kuwaitiin vuosiksi 1997 – 2000. Tämän jälkeen on toiminut apulaishenkilöstöpäällikkönä ja puolustusvoimien henkilöstöpäällikkönä. |
| |
Matrikkelitiedot |
Tarvainen, Esa Kalervo:
- 5473. kenrm ye-ups, s.7.3.47 Joensuu.
- Vht varastonhoitaja Viljo T ja kirjaltaja Maili Hietanen.
- Pso 70 sosionomi Ritva Tolvanen. Lps Eero (k), Anne ja Kari.
- Yo Joensuun lyseo 66, kadk54 67-70, kaptk 75, UNSO-MOC 11 75, SKK MSL Y 81, UNSOC 82, MPK 85, YPK 94, UNMAS 96, YJK 97.
- Vrsm PKarPsto 67, ruk123.
- Opetups SatTR 70-73 ja TykK 73-75, tarkk UNTSO 75-76, koul- ja järjtstopääll TykK 76-79, tstoups PEkttsto 81-83, optstopääll YKSV 83-84, tstoeu PEkttsto 84-85, taspres adj 85-92, apulep UNIFIL 92-93, TykPrkom 93-96, kttark 96-97, YK apulpääsiht ja tarkkorg kom UNIKOM Irak ja Kuwait 97-00, henkpääll apul PE 00.
- Vänr 67, ltn 70, ylil 73, kapt 77, maj 83, evl 89, ev 93, prkenr 98.
- SVR RI, SL RI, Sam, P ar, YKm UNTSO, UNDOF, UNIFIL ja UNIKOM, JordIR K1, EspSAR KI, SLTAR K, AlankONR K, NepTPR K, PortAR SU.
|
|
|
|
|
 |