Tekstin alkuun
Etusivu - Suomen Tykistömuseo
Eversti P.I.Raittila

1.1.1993 - 28.2.1994

Eversti Pasi Raittila siirtyi tykistön tarkastajaksi Karjalan Prikaatin komentajan tehtävästä. Aiemmin hän oli toiminut muun muassa Pääesikunnan taisteluvälineosastolla, sotilasasiamiehenä sekä Karjalan Tykistörykmentin komentajana.

Eversti Raittila jatkoi Saksasta hankitun kaluston käyttöönottoa sekä kalusto-ohjeiden tekemistä vastaamaan tykistön koulutustavoitteita. Hän aloitti vastatykistötoiminnan kehittämisen hankkimalla kenttäkokeisiin uuden vastatykistötutkan, Ericssonin valmistaman ARTHUR-tutkan. Ensimmäiset testit tehtiin Rovajärvellä kesäleirillä 1993 yhteistoiminnassa Norjan tykistön kanssa. Tutka oli tuolloin kehitysvaiheessa, mutta osoitti kuitenkin käyttökelpoisuutensa tykistön tuliasemien paikantamisessa yksittäisten laukausten perusteella. Massamaisen tulenkäytön tuliyksiköiden eikä raketinheittimen tuliasemien paikantamiseen se ei vielä soveltunut. Myöhemmin ko tutka on osoittanut täyttävänsä sille asetetut vaatimukset.

Eversti Raittilan kausi tarkastajana jäi lyhyeksi, hän siirtyi reserviin 1994.

 

Matrikkelitiedot

Raittila. Pasi Ilmari:
  • 1226, ev ye-ups, x.25.11.39 Mikkeli.
  • Vht urakoitsija Paavo R ja Ines Aal­to.
  • Pso 63 Anja Marttinen. Lps Min­na.
  • Yo Mikkelin yhteiskoulu 59, kadk47 60-62, kadalik, kaptk 67. SKK MSL T 71, YPK 80.
  • Vrsm KarTR 60.
  • Opetups 62-ja ptrinpääll KarTR 64-. ptrinpääll PKarPsto 65-, Istoups 71-, tstoeu 74- ja tstopääll PEtväl-os 80-. sasm Berliini-Praha­Budapest 86-, KarTrkom 89, KarPr­kom 90-, kttark 93-. Evp 94.
  • Vänr 60, Itn 62, ylil 65, kapt 68. maj 73, evl 80, ev 88.
  • SL K. SVR RI, SL RI, Sain, DDR sam, Unk asevelimit.
Kirjaudu muokkaustilaan