1.5.2001 - 31.12.2005 |
| Eversti Hasila siirtyi tykistön tarkastajaksi Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen ampumatarvikeosaston päällikön tehtävästä. Aiemmin hän oli ollut palveluksessa Jääkäripatteristossa, Pääesikunnan taisteluvälinosastolla, suunnitteluosastolla sekä Puolustusvoimien ATK-laitoksella.
Eversti Hasilan kaudella merkittävimpiä materiaaliin ja suorituskykyyn liittyviä kehityshankkeita ovat olleet syksyllä 2000 käyttöönotetun lentotiedustelujärjestelmän saattaminen operatiiviseen valmiuteen. Päätös toisen lentotiedustelujärjestelmän hankkimisesta tehtiin loppukesällä 2003.
Materiaaliseen kehittämiseen liittyen on jatkettu uuden ammuntahallintajärjestelmän, johtamis- ja komentopaikka-ajoneuvojen sekä kaukotähystysjärjestelmän kehittämistä. Käynnissä olleista materiaalihankkeista on saatettu päätökseen maastonvalvontatutka- sekä maalinpaikantamislaitehankinta.
Eversti Hasilan kaudella merkittävimmät tutkimus- ja kehitystyöhön liittyvät kenttäkokeet ja testit ovat liittyneet tykistön maalitiedustelujärjestelmien testaamiseen. Ruotsalais-norjalaisen ARTHUR-vastatykistötutkan testejä on jatkettu Rovajärvellä. Uuteen vaiheeseen ARTHUR-vastatykistötutkan osalta päästiin tykistön ja kranaatinheittimistön sota- ja ampumaharjoituksessa toukokuussa 2003, jolloin ensimmäisen kerran ruotsalainen vastatykistötutkajaos toimi yhtenä toimivana harjoitusjoukkona sota- ja ampumaharjoituksessa. Marraskuussa 2002 testattiin tykistön maalitiedusteluun ja paikantamiseen soveltuvaa englantilaista HALO-äänimittausjärjestelmää.
Puolustusvoimissa käynnissä olevaan maavoimien iskukykytutkimukseen on tykistöaselaji osallistunut varsin merkittävästi. Eversti Hasila käynnisti välittömästi tykistön tarkastajaksi tultuaan syvän asevaikutuksen kokonaiskonseptin tutkimuksen, joka sittemmin sisällytettiin osaksi maavoimien iskukykytutkimusta. Omana tutkimushankkeenaan, joskin edelliseen varsin kiinteästi liittyen, on toteutettu raketinheittimistön kehittämiseen liittyvä tutkimushanke.
Pohjoismaiseen yhteistyöhön liittyen (NORDCAPS) on suunniteltu ja valmisteltu yhteispohjoismaisen tykistön ampumaharjoituksen järjestämistä vuonna 2004 Ruotsissa. Keväällä 2003 toteutettiin harjoituksen valmisteluihin liittyen komentopaikka- ja kehysharjoitus Norjan Haslemoenissa.
Maavoimien koulutusjärjestelmän ja siihen erityisesti liittyvän maavoimien sota- ja ampumaharjoitusjärjestelmän kehittämisessä on eversti Hasilan kaudella tehty varsin mittava suunnittelutyö. Kevään 2003 tykistön ja kranaatinheittimistön sota- ja ampumaharjoituksessa oli Rovajärvellä mukana kertausharjoituksessa oleva jääkäripataljoona, jonka taisteluammuntoja tuettiin tykistö- ja kranaatinheitinyksiköillä. Tästä harjoituksesta saatiin arvokasta tietoa ja kokemuksia maavoimien yhteisteisten harjoitusten edelleen kehittämiseksi. |
| |
Matrikkelitiedot |
Hasila, Esko Juhani;
- 5663, ev ye-ups, s. 13.2.49 Lammi.
- Vht maanviljelijä Erkki H ja Helvi Lintilä.
- Pso 73 hallintoass Eeva Ahtiainen. Lps Elisa.
- Yo 68 Lammin yhteiskoulu, kadk57 70-73, kaptk 77. SKK MSL T 83, YPK 91, MPK 99.
- Vrsm KarPr 70, ruk132.
- Opetups KarPr 70, opetups 73- ja ptrinpääll JPsto 76-80, tstoups PEtväl-os 83-86. Istoeu PEtväl-os ja suunn-os 86-92, Istopääll PvAtkL 92-95, voseu PEsuunn-os 95-97, ospääll PvMatlE 97-.
- Vänr 70, Itn 73, ylil 75, kapt 80, maj 86, evl 91, ev 98.
- SL K, SL R I , Sam.
|
|
|