 |
 |
 |
1.1.1998 - 30.4.2001 |
| Eversti Alasjärvi siirtyi tykistön tarkastajaksi Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen aseosaston päällikön tehtävästä. Tätä ennen hän oli toiminut muun muassa Reserviupseerikoulussa, Taistelukoulussa, Pääesikunnan kenttätykistötoimistossa sekä Tykistökoulun johtajana.
Jouko Alasjärvi jatkoi edeltäjänsä aloittamaa lentotiedustelujärjestelmähanketta. Talvitestit tehtiin neljällä järjestelmällä tammi-maaliskuussa 1998. Valintaprosessia jatkettiin syksyllä. Sopimus hankittavasta järjestelmästä, Ranger-lentotiedustelujärjestelmästä, tehtiin 1999 ja käyttöönotto tapahtui syksyllä 2000.
Vuonna 1998 hyväksyttiin sotavarustukseksi ja koulutuskäyttöön 155 K 98 -kenttätykki. Prosessi oli varsin pitkä. Käyttäjän vaatimukset tehtiin 1988 ja kymmenen vuotta myöhemmin kalusto oli käytössä.
Uuden telalavettisen tykin hankinta käynnistettiin vuonna 1998 yhteistoiminnassa Patria Vammaksen kanssa. Kotimaisen teollisuuden tavoitteena oli toimia hankkeessa päätoimittajana. Kenttäkokeisiin valittiin kolme tykistöasejärjestelmää, PZH 2000, Zuzanne ja AS 90 Braveheart. Kenttäkokeiden jälkeen päädyttiin keskeyttämään hanke sillä riittävän kustannustehokasta järjestelmää ei testien perusteella löydetty. Päätökseksi tuli jatkaa 155 K 98-kenttätykkien hankintaa.
Muut tärkeimmät käynnistetyt materiaalihankkeet olivat tykistön komentopaikka-ajoneuvot, lähtönopeustutkat, ammuntahallintalaitteet, kuorma-ammukset , kaukotähystyslaitteet sekä lämpökamerat ja maalinpaikantamislaitteet.
Rauhan ajan organisaatiotyön seurauksena Raaseporin Tykistörykmentti liitettiin Merivoimiin ja siitä tuli rannikkotykistöä kouluttava joukkoyksikkö Uudenmaan prikaatiin kuuluvana. Pohjanmaan Tykistörykmentti lakkautettiin syksyllä 1998. Pääosa henkilökunnasta siirrettiin Kainuun Prikaatiin ja Karjalan Prikaatiin. Kalusto jäi Pohjoisen Maanpuolustusalueen kenttätykistön kalustoksi. Tykistö oli päätynyt pitkäaikaiseen tavoitteeseen, Tykistöprikaatiin ja kolmeen rykmenttiin, jotka olivat riittävän suuria joukko-osastoja/- yksiköitä aikaansaamaan toimivan koulutuskokonaisuuden.
Eversti Alasjärvi siirtyi keväällä 2001 sotavarustepäälliköksi ja kesällä 2002 apulaismaavoimapäälliköksi. |
| |
Matrikkelitiedot |
Alasjärvi Jouko Armas;
- 5391, ev ye-ups, s. 21.12.44 Helsinki.
- Vht liikkeenharjoittajat Armas A ja Maj-Lis Sarjakivi.
- Pso 72 lajipäällikkö Merja Asp. Lps Paula, Päivi ja Eeva-Liisa.
- Yo 66 Nurmijärven yhteiskoulu, kadk54 67-70, kadalik, kaptk 75, SKK MSL T 79, YPK 88, almpk 92, MPK 99.
- Vrsm SatTR 67, rukl23.
- Opetups SatTR 70-72 ja RUK 72-75, Ijoht SatTR 75-76, opetups TykK 79-83 ja TaistK 83-84, tsto eu PEkttsto 84-91, koulosjoht 91 ja TykKjoht 92-95, voseu PEmat-os 95, aseospääll PvMatLE 96-97, kttark PE 98-. -Ktsäät hall 98-, Tkm hall 98-, Tkmmitalitmk pj 98-.
- Stip: Urlussäät 70 ja Ktsäät 70, 85. -Kt-säät hal. -Kirj: TkmOpas 82, KtOpas II 82, TykVIO 86, KtOpas IV 91, KtO 94, TykErotO 94. -Keravan Uimarit pj 96-.
- Uintivalmenta ja kuntourheilija.
- Vänr 67, ltn 70, ylil 73, kapt 77, maj 83, evl 90, ev 97.
- SVR R I, SL R1, Sam, Tkm mhs.
|
|
|
|
|
 |