 |
 |
 |
1.5.1977 - 9.9.1981 |
| Eversti Allan Aarnio siirtyi tykistön tarkastajaksi sotilasasiamiehen tehtävästä. Aiemmin hän oli ollut palveluksessa Karjalan Tykistörykmentissä, Pääesikunnassa, Sotakorkeakoulussa sekä Puolustusministeriössä.
Eversti Aarnion johdolla kokeiltiin ja kehitettiin uutta kenttätykistön materiaalia. Näin luotiin edellytyksiä mahdollisille tuleville hankinnoille. Erityisen tärkeitä ovat olleet modernin viestivälineistön kokeilut päämääränä viestiliikenteen nopeuden ja varmuuden lisääminen sekä elektronisen häirinnän siedon parantaminen. Lisäksi kokeiltiin mm laser-etäisyysmittareita, lähtönopeustutkia, valonvahvistinlaitteita ja paikantamislaitteita. Tykistön digitaalisen sanomalaitteen kehittäminen aloitettiin 1979. Päätös osoittautui erittäin merkittäväksi ja kaukonäköiseksi.
Tänä aikana käynnistettiin kenttätykistön organisaatioiden tarkistamistyö ja aloitettiin kenttätykistöoppaiden kirjoittaminen ja tykistön varusmieskoulutuksen uudistamiseen tähdännyt erittäin laaja työ sekä tykistön varomääräysten tarkistaminen.
Kantahenkilökunnan koulutuksen ja valmiuden kehittämisessä Aarnio loi uusia näkymiä. Vuonna 1979 Tykistökoulu aloitti sotilaspiirien tykkikaluston ampumakuntoisuuden, laukausyhdistelmien ja niitä vastaavien ampumataulukoiden tarkistamisen auttaen sotilaspiirien toimintaa. Myöhemmin tähän toimintaan liitettiin myös Tykistökoulun kadetti- ja toimiupseerikurssit. Vajaan kymmenen vuoden aikana kyettiin käymään läpi kaikki sodanajan käyttöön tarkoitetut tykkikalustot eri sotilaspiireissä. |
| |
Matrikkelitiedot |
Aarnio, Allan Antero;
- 2689, ev ye-ups s.9.9.21 Mikkeli.
- Vht isänn Uuno Aja Veera Aho.
- Pso 45 Paula Pirke. Lps Aira, Ritva-Liisa ja Annukka.
- Yo Porin Suomalainen yhteiskoulu 41, kadk27 43-44, kaptk 50, SKK MSL Y 57, MPK.
- Vrsm 33RajaK, 17ErPtri, KrhPstol, KevPsto10 41-43, ruk54.
- Nuorups ja ptrinpääll KTR3 44-55, ye-ups KarTR 57-, tstoups ja tstoeu PE 58-, Kashmir 62, op TykK 63, Kypros 64, op SKK 64-, tstopääll PIM 66-, sasm Sveitsi ja Itävalta 69-, ospääll PE 73, sasm DDR, Unkari ja Tsekkoslovakia 74-, kttark PE 77-. Evp 81. -Parikkalan sk 38-44.
- Ts: Iv Parikkala 39-40.
- Js: Vapeht 33RajaK, 17ErPtri, KrhPstol 41-42, tja KevPsto10 42-43 ja Rask Psto27 44. Haav Vuosalmi 44.
- Parikkalan kvalt 85-91. -Pv am, Tkm mks, MurtajaD mr, Kiilann
- Vänr 42, ltn 44, kapt 51, maj 60, evl 66, ev 73.
- SL K, VR3mk, VR4mk, SVR RI, Ts mm, Js mm, Sam, XXX, YKm Kashmir ja Kypros, UnkLR 3.
- Asp Parikkala.
|
|
|
|
|
 |